Hieronnan MM-kilpailut. Näyteikkunassa kaiken maailman hierontatyylit.

Kansainvälinen hierontaliitto IMA järjesti kesäkuun alussa kaikkien aikojen ensimmäiset hieronnan MM-kilpailut.
Päätin kättelyssä olla kuuntelematta suomalaiskansallista ”ethän sä mitään osaa” –rajoitinta, ja ilmoittauduin kisoihin ennen kuin ehdin katua. Toiveissa oli saada kattava katsaus siihen, mitä hieronta on eri puolilla maailmaa. Kenties napata tekniikoita Kuntohuoltamolla käytettäväksi. Verkostoitua. Ehkä jopa löytää uutta suuntaa omalle hierontatekniikalle.

IMA JA MM-KISOJEN LYHYT HISTORIA

IMA on saanut alkunsa viime vuonna järjestetyissä Tanskan hierontamestaruuskisoissa. Kantavana ajatuksena on ollut yhdistää alojensa parhaat hierojat. Kisan organisaattorin Jeppe Tengbjergin mukaan tavoitteena on alusta saakka ollut kisaamisen lisäksi verkostoituminen ja oppiminen. ”Ja miten saamme opetettua parhaita? Laittamalla heidät samaan huoneeseen.”
Idea toimi kansallisella tasolla niin hyvin, että Jepen pyytäessä kansallisen tason mestareita järjestämään kanssaan maailmanmestaruuskilpailuja, kaikki vastasivat myöntävästi.
Tuomareiksi haettiin Tanskan metareiden lisäksi osaajia ympäri maailmaa (mm. USAsta, Brasiliasta, Unkarista ja Marokosta).

HIERONNAN MM-KILPAILUT

Hieronnan MM-kilpailut järjestettiin Kööpenhaminassa 3.-4.6.2017. Osallistujia oli 85, ja he edustivat 30 eri kansallisuutta.

Luokkia oli viisi: Ruotsalaistyyppinen hieronta, wellness-hieronta, tuolihieronta, aasialainen hieronta sekä freestyle. Freestyle yhdistelee elementtejä useammasta eri tyylistä, ja voi pitää sisällään runsaastikin hierojan itse kehittelemiä tekniikoita.

Jo ilmoittautuessa huomasi, että rajanveto eri lajien välillä on hankalaa. Selkeämmäksi tämä kävi karsintakierroksilla. Olin kuvitellut edustavani puhtaasti ruotsalaista hierontaa, mutta tajusin ympärilleni vilkuillessani tyyliini sekoittuneen jo sen verran runsaasti muutakin, että paikkani olisi varmasti ollut freestyle –puolella. Jutellessani kisan jälkeen tuomareiden kanssa he totesivatkin, että tämä hankaloitti myös heidän työtään. Ensi vuoden kisoihin pitää rakentaa selkeä kriteeristö, jotta jako onnistuu tarkemmin.

Se ensimmäinen kysymys niin usealla asiakkaalla kuin hierojallakin on ollut, miten hierontaa voi arvostella? Tämä taisi olla myös kisapäivien kuuma peruna paikan päällä. Tuomaristo arvosteli hierojan tekniikkaa, ”flow”ta (=miten hieronta etenee), hierojan ergonomiaa ja uusia tekniikoita. Näin jälkikäteen lisäpisteitä tuntui saavan myös yleisestä näyttävyydestä. Muutama erittäin taitava, mutta pienieleisesti työtään tekevä kollega ei ehkä päässyt ansaitsemalleen paikalle ”efektipitoisempien esitysten” alta.

Jyvät erottuvat akanoista suurella skaalalla helposti, mutta hyvien hierojien välille eron tekeminen on enimmäkseen makuasioita. Hieronta kun on asiakkaalle hyvin subjektiivinen kokemus. Hyvänä esimerkkinä neljä hyvin samalla tyylillä hierovaa naista antoi finaalissa äänensä neljälle hyvin erilaisia tyylejä edustavalle hierojalle.

KAIKEN MAAILMAN HIERONTATYYLIT

Leyton Sports Massagen huikea Kathrine Creighton Crook

Kisa alkoi karsintakierroksilla. Kukin hieroja joutui kahdesti tuomareiden silmien alle. Hierottavina olivat kollegamme.
Luonnollisesti näin eniten oman kategoriamme (Swedish & Wellness) työskentelyä. Mukana oli hierontaa laidasta laitaan.
Wellness –kategorista opin, että n.k. spa-hierontakin voi olla tehokasta. Joskus jopa kyseenalaisen tehokasta. Kategorian voittaja esitteli tekniikkaa, jossa ensin nostamalla lapaluuta alustastaan sen reunaa (suunnikaslihasten kiinnityksiä) käsiteltiin poikkeuksellisen syvältä lapaluun alta. Sen jälkeen daami nappasi kiinni lapaluun mediaali- eli sisäreunasta kahdella kädellä, ja veti lapaluuta edelleen irti alustastaan nojaten painollaan taaksepäin. Kun sama daami vielä kohtuullisen estottomasti hieroi miesasiakkaansa rintakehää myös nännien päältä, finaalipaikka hieman kummastutti. Suomessa tuosta olisi tullut lähinnä syyte seksuaalisesta häirinnästä…

Swedish massage –kategoriaan mahtui jännereleasea, faskiakäsittelyä, METtä, kevyttä ja nopeaa otetta, syvää ja hidasta otetta, ja myös syvää ja nopeaa tekniikkaa. Hieman sivusta katsojana hirvitti, kun vieressä tehtiin TOOOODELLA syväluotaavasti 60minuutissa koko kehon urheiluhieronta. Korvasuojainten lisäksi kookkaan hierojan liikehdintä oli sen verran vapaata, että myös maalivahtivarustukselle olisi ollut naapuripöydässä käyttöä.

Hyvin yleistä oli tietty käsittelyn rutiini, jossa yksittäisiin ongelmakohtiin ei juuri kiinnitetty huomiota, vaan koko keho runnottiin voimalla läpi.
Tässä tuntui olevan myös kansallisia eroja: Tanskalaisten ja esim. jenkkien hierontatyyleissä oli nähtävissä suomalaisillekin tuttua rytmiä ja ongelmakohtiin paneutumista, kun taas britit ja esim. belgialaiset toistivat rutiininsa samanlaisina, ammattitaidolla koreografioituna.

Kilpailun voitti huikea thaimaalainen Naree Seume, jonka akrobaattinen tyyli näytti myös hyvin tehokkaalta.

Upea Naree Seume ansaitsi kultamitalinsa. Käynnissä syvien pakaralihasten kiinnitysten avaaminen, tyylillä.

Hopealle kokonaiskilpailussa ylti belgialainen Sabah Arbia, jonka tyyli omaan silmääni oli hieman teatraalinen verrattuna itse hieronnan tehoon. Kolmanneksi tuli villillä kortilla tuomareiden finaaliin valitsema britti Ian Tennant, jonka kirurgintarkka työskentely (myöhemmin selvisi, että mies todella on pohjakoulutukseltaan kirurgi…), lihastuntemus ja asiakkaan liikkeen hyödyntäminen teki itseeni isoimman vaikutuksen.

Pronssimitalistin tyylinäyte.

Myös innovatiivisesti aasialaista hierontaa soveltava Travis Knuth oli huikea.

Kuvasta kunnia Joe Lavinille.

 

MITÄ LÄHTI MUKAAN?

Tuliaisiksi tuli paljon pieniä tekniikkakikkoja, joita olen jo saanut tuotua käytäntöön Kuntohuoltamolla.

Tässä avataan suoliluulihasta.

Lisäksi vahva palo ja innostus omaan työhön sekä siihen, mihin suuntaan sitä haluan jatkossa kehittää. Hieman (suomalaisittain vain hieman) uskoa omiin kykyihin. Paljon upeita kontakteja ja halu pitää niitä yllä.
Uskoisin löytäväni itseni ensi kesäkuussa Lontoosta, jossa seuraavat kilpailut pidetään. Jälleen oppimassa uutta. Tämän ammatin hyviä puolia kun on se, että siinä voi jatkuvasti kehittyä paremmaksi. Ehkä ensi vuonna olen jo hieman myös kisamielellä liikenteessä, kuka tietää?

Katso lisää täältä.

Terveelliset joululahjat – tunnelmaa ja ajatusta unohtamatta

Joulu on ehdottomasti lempijuhlani. Rakastan sen tuoksuja, makuja, yhdessäoloa ja tunnelmaa. Enemmän kuin lahjojen saamisesta pidän niiden antamisesta. Tavoitteenani tietysti terveelliset joululahjat, kuntohuoltaja kun olen. Se fiilis, kun huomaa lahjan saajan todella pitävän lahjastaan on ihan parasta. Aina se tähtääminen ei ole kovin helppoa. Mitä antaa puolisolle, jolla on tässä iässä jo kaikkea, jonka harrastusvälineiden hienouksia en osaa ottaa huomioon, ja jolla on oma, tarkka makunsa? Mitä antaa isälle, joka lähinnä koittaa päästä eroon tavarasta? Entä appivanhemmille? Jotain pientä kivaa ystävälle? Help!!!

Tämä blogi lähti siis vahvasti omasta tarpeesta mutta toivon, että tuolta löytyisi ideoita sinunkin lahjapulmiisi.

Puolisolle

Lähdetäänpä siitä puolisosta.
Tavaroita on turha ostaa. Kaapissa on jo melkoisesti ”ihan mahtavia paitoja”, joita ei koskaan käytetä…

Terveelliset joululahjat: Paljon liikkuvalle tai työn rasittamalle hierontalahjakortti.

 

 

 

 

 

 

Paljon liikkuvalle löytyy onneksi myös aineetonta aiheellista. Hierontalahjakortti luonnollisesti. Lupaus hieroa hartioita kotona perjantaisin pitkän työviikon jälkeen joka viikko vuoden ajan. Joulun hittituote pilatesrulla olisi listalla, jollei sitä jo taloudesta löytyisi. Ehkäpä itse järjestetty kurssi sen käyttämiseen? Erityisesti hänen urheilulajissaan kehittymiseen tähtäävät treffit Personal Trainerin kanssa olisi varmasti mieluinen.

Isälle

Isälle askelmittari. Hän harrastaa aktiivisesti sauvakävelyä, ja liikuntasuorituksen seuraaminen inspiroi kasvattamaan lenkkien pituuksia entisestään. Varmasti arvostettu lahja olisi kotona tehty ja tarjoiltu päivällinen isän nouto- ja palautuspalveluineen. Tai koko kämpän kevätsiivous?

appivanhemmille

Appivanhemmille itse tehty pähkinäsekoitus. Ja toinen vaikkapa itse maustettuna (ohjeen löydät esim. täältä). Viherpeukalo-anopille yrttien siemeniä ja kasvatusruukkuja, sekä valmiin sadon käyttöohjeet kauniille paperille tulostettuna.

Anopille sopisi myös kaunis teekuppi, lautanen ja paketti herkullista, tuoksuvaa teetä. Kun tee on maistuvan makeaa, eikä sisällä kofeiinia, se helpottaisi varmasti naposteluntarvetta iltaisin.

ystävälle

Ystävälle tavallista parempaa neitsytoliiviöljyä. Tai vaikkapa mausteöljyjä, joita ei itse tulisi ostetuksi: paahdettua kurpitsansiementä, seesamia, avokadoa… Samaan lahjaan voi yhdistää vuosikertabalsamico-viinietikan.

Toiselle ystävälle kaunis vesipullo. Tämä kun tuppaa unohtamaan juomisen työpäivän aikana, ja seurauksena on väsymistä ja pääkipua. Valikoimista löytyy niin designia, ekologista, kuin kaikenkestävää retkeilymalliakin, joka pitää sisällön kylmänä ja kuumana. Mikä tahansa vetoaa ystävääni, ja saa hänet täyttämään ja tyhjentämään pullonsa päivittäin.

Myös jäähdytettävällä elementillä varustettu lounasboxi  tai ruokatermos , jolla terveellisemmän lounaan tai välipalan kuljettaminen työpaikalle onnistuu kätevästi helpottaisi terveellisien ruokavalintojen tekemistä, ja estäisi nousuyritykset iltapäivän kuolemanlaaksosta suklaan avulla. Kun välipalassa on myös proteiinia ja kuituja, pitää se energiatason pidempään korkealla. Samalla voisi antaa muutamia herkullisia lounas- ja välipalaohjeita. Googlaukseen ei mene kuin hujaus.

Tämä on ehdoton suosikkini: Lahja, joka hyödyttää myös antajaa. Sali- tai jumppakortti kuukaudeksi, sekä kalenteriin kirjattuna ne jumpat tai ajankohdat, jolloin itse lähden ystäväni treeniseuraksi. Lahja, joka antaa itsestään vielä pitkään joulun jälkeenkin.

jotakin pientä myös itselleni

Itselleni kaipaan läheisten lisäksi juuri niitä tunnelmia ja tuoksuja. Niinpä omaan pakettiini kääräisen joulun tuoksua. Taustalle Jouluradio soimaan, ja joulu voi tulla!

Lonkan tekonivelleikkaus – Kuntoutuminen

Lonkan tekonivelleikkaus on ohi, ja kuntoutuminen alkaa.
Jo ensimmäisinä päivinä  kävely tuntuu sujuvan mukavasti ja tasapaino paranee joka lenkillä. Taidan vähän riehaantua. Tasan viikko leikkauksen jälkeen kävelen kilometrin metsässä kävelytiellä. Päälle vielä kämpän (kauneus-)imurointi yhden sauvan tekniikalla, sekä vessojen pesu. Ja tietysti kaikki määrätyt lihaskuntoliikkeet. Seuraava päivä rankaisee sitten kunnolla.  Tämä sama ”muistutussysteemi” toistuu toipumisen aikana usein.

Hassua paljon liikkuvalle on muutenkin tolkuton lihaskipeys naurettavan pienestä. Jo sairaalassa kummastelin, miksi etureiden lihakset tuntuvat kuin olisin juuri juossut maratonin ja sen päälle vielä mäkivetoharjoituksen, vaikka leikkaus on ollut pakaran alueella.  Kotiuduttuani tein kymmenisen polven ojennusta istuessani TV:n ääressä…
Ja seuraavana aamuna en saanutkaan enää polveani koukkuun, kun etureiden lihasten polvikiinnitykset piiskasivat venyessään liki kyyneliin. Tai nyt kyllä kaunistelin, vesi valui silmistä ihan konkreettisesti.
Sama show näyteltiin aluksi joka kerta, kun selinmakuulla vedin polveni koukkuun yön tai pidemmän levon jälkeen: Ehdin laskea kolmeen, ja lähentäjien (ennen kaikkea vähän kaikessa muussakin mukana olevan räätälinlihaksen) polvikiinnitykset iskevät peliin sellaisen kasan huutomerkkejä, että silmissä kipunoi. Päivä päivältä kipu kuitenkin vähenee, ja parin viikon kohdalla siitä ei ole jäljellä muistoakaan.
Ilokseni myös leikkauksessa irrotettu ja takaisin kiinnitetty päärynänmuotoinen lihas alkaa antaa (kivuliaita) elonmerkkejä. Se siis toimii!

Kotiharjoitteina on lantion nostoa selin maaten (vahvistaa pakaralihaksia), painonsiirtoa (vahvistaa tasapainoa ja opettaa käyttämään painoa myös leikatulla puolella), tuolilta nousua (reisilihakset), varpaille nousua (pohkeet, jonka lisäksi se on erinomainen nestekierron parantaja) ja kävelyä. Lisäksi lonkan koukistajien venytykseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Lonkan koukistajat ottavat itselleen isompaa roolia kävellessä, kun niiden vastapelurit pakaralihaksissa vielä hieman laiskottelevat.
Pikkuhiljaa lisäilen liikkeitä kun tunnen, että kroppani ottaa ne ihmettelemättä vastaan: Lankutusta ensin sängyssä, myöhemmin lattialla. Jumppapallo selän ja seinän välissä reisikoukistuksia. Selkä- ja vatsalihaksia jumppapallolla.

Kuuden viikon potemisen jälkeen lonkan saa viimein koukistaa yli 90asteeseen. Sattumalta samalle aamulle osui fysioterapeutilla käynti. En uskalla katsoa, kun fyssari taivuttaa rentoa jalkaani koukkuun. Noin sadassa asteessa hän pysäyttää – eikä vieläkään tunnu missään! Noin koukkuun jalkani ei ole mennyt vuosikausiin. Eli vaikka lääkäri ei luvannut lisääntynyttä liikerataa (vuosikausia jäykistyneiden lihasteni ansiosta) , sitä tuli heti ja reippaasti. Nyt tätä kirjoittaessani pari kuukautta leikkauksesta, olen saanut ensimmäistä kertaa moneen vuoteen kengännauhat solmittua jalkaa edessä nostamalla. Noh, ei se ihan tyylipuhtaasti mennyt, mutta tarkoitus tuli täytettyä.

Ei uskoisi minkälainen taivas ensimmäinen kunnon hikinen salitreeni on. Melkein itken onnesta.
Fysioterapeutin täsmäohjeiden avulla treenataan etenkin leikatun puolen lantion lihasten pitoa, pienen pienin askelin. Ennen leikkausta lonkkani oli vahvassa ulkokierrossa. Leikkaus poisti kierron, mutta ei pääni sisäistä mielikuvaa siitä, että sitä pitää kompensoida sisäkierrolla. Tuloksena sisäänpäin voimakkaasti kääntynyt polvi. Tuo vaiva on nyt kahdessa viikossa käytännössä poistunut. Suosittelen suurella sydämellä turvautumaan ammattitaitoisen fyssarin apuun kuntoutuksen aikana, suurinpiirtein siinä vaiheessa, kun kyynärsauvat voi jättää pois. Näin mahdolliset (ja hyvin todennäköiset) virheasennot saadaan kerralla hiottua pois, eivätkä ne aiheuta isompia ongelmia tulevaisuudessa.

Helpot sandaalit houkuttelevat ulkoliikuntaan.

Helpot sandaalit houkuttelevat ulkoliikuntaan.

Selvittyäni leikkaushaavan tulehtumisen pelosta heinäkuun hikihelteillä olen ollut TODELLA iloinen siitä, että leikkaus tehtiin juuri kesällä. Ulos lähtiessä livautin jalkaani tukevat sandaalit. Ei sukkia. Ei lisävaatekerroksia. Ei liukastumisvaaraa. Kävelylenkeillä vauhti on sen verran hidasta, että ehtii rauhassa kuunnella lintujen laulua, ihmetellä sudenkorentoja ja moikkailla naapurin koiraa.

Sienihulluna hivuttaudun polulta metsähallituksen puolelle heti, kun pääsen liikkumaan vain sauvakävelysauvoilla. Samalla lenkkien pituus kasvaa huomaamatta viiteen, kuuteen kilometriin. Tämä hullu sienivuosi saattoikin olla minulle erinomainen ”fysioterapeutti”. Kannattaa hyödyntää ihan mitä tahansa, joka toimii juuri sinulle itsellesi.

Ja täällä tuo näyttää toimineen. Eilen olin Peijaksessa lopputarkastuksessa. Lääkäri totesi kävelyäni katseltuaan sen lupaavan erittäin hyvää loppuparanemiselle. Muistutti kuitenkin, että aikaa ja malttia tarvitaan – Matka on vasta alussa.

Mitä tästä opin? No ainakin sen, että omalla kohdallani leikkaus kannatti ehdottomasti. Yöllä valvottaneet hermokivut jäivät leikkauspöydälle, ja pääsen jo nyt toipilaana esim.kävelemään matkoja, jotka loppukeväästä olisivat olleet unelmaa, Eikä tunnu missään! (Paitsi toipilaskauttaan kuuluttavissa pakaralihaksissa seuraavana päivänä)

Jos (eli ikäni huomioiden todennäköisesti kun) edessäni on joskus uusi lonkan tekonivelleikkaus, pidän kiinni näistä.

  1. Pysyn hyvässä kunnossa, ja pidän huolta etenkin alaselän liikkuvuudesta, sekä pakara- ja reisilihasten lihaskunnosta ja lantion asennosta.
  2. Ennen leikkausta otan vielä täsmäspurtin lantionseutua tukevien lihasten kanssa.
  3. Leikkauksen jälkeen otan kiltisti kipulääkettä niin kauan, kuin liikkuminen sujuu kivutta ilmankin.
  4. Liikun ohjeiden mukaan, itseäni kuunnellen ja liikkeiden kestoa, tehoa ja sarjoja jatkuvasti lisäillen.
  5. Käytän ammattitaitoisen, alaraajoihin erikoistuneen fysioterapeutin apua kuntoutuksessa.
  6. Käytän tilaisuutta hyväkseni ja nautin täysin siemauksin luonnon voimaannuttavasta vaikutuksesta pitkillä, hitailla lenkeillä.

 

Vaihdevuodet: Mitä se on, miksi se tapahtuu ja mitä sille voi tehdä?

Vaihdevuodet on jokaista naista koskettava osa elämää. Niistä ei tule tehdä kokoaan suurempaa peikkoa. Oireita pystytään hoitamaan, ja joillakin ne jäävät erittäin pieniksi.

Vaihdevuodet alkavat kuukautisten loppuessa, keskimäärin 50-51-vuotiaana. Liukumahaitaria tosin on, 45-58 vuoden välillä. Usein sanotaan, että vaihdevuodet ajoittuvat samaan ajankohtaan, ja muistuttavat oireiltaan naisen äidin vaihdevuosia. Kun kirjoitin aiheesta Facebook-sivuilleni jokunen päivä sitten, sain saman tien vastausvyöryn: Ei se aina mene näin. Liki oireettoman äidin tytär voi kärsiä melkoisesta turbulenssista.

Nuo oireet voivat alkaa jo hyvissä ajoin ennen varsinaista menopaussia. Silloin puhutaan pre-menopaussista, eli esi-vaihdevuosista. Naisen ovulaatiot alkavat vähentyä jo 40-vuotiaana. Ennen vaihdevuosia kuukautisten väli ensin pitenee, sitten lyhenee. Viimeiset kuukautiset ovat yleensä hyvin runsaat.

Sitten alkavat oireet: 70-80% naisista saa hikoilukohtauksia (joiden runsaus vaihtelee muutamasta kerrasta vuodessa pariin kertaan tunnissa). Joillain hikoilu jää ikävä kyllä päälle myös sitten, kun vaihdevuodet ovat ohi. Tulee masennusta, unohtelua, mielialan ailahtelua. Nämä ovat osaksi liitoksissa hikoilun aiheuttamaan unettomuuteen, ja voivat siksi parantua pahimman hikoilun mentyä ohi. Väsyttää, ja painokin lähtee helposti nousuun (joka on kyllä enemmän ikä- kuin menopaussisidonnaista, mutta osuu samoihin aikoihin). Rasvakudos kasaantuu keskivartaloon. Limakalvot kuivuvat, samon iho, joka myös ohenee. Luut haurastuvat nopeammin. Sydän- ja verisuonitautien mahdollisuus kasvaa, samoin kuin veren rasvapitoisuus. Tässä itse asiassa naiset antavat tasoitusta miehille, joista meillä on etulyöntiasema aina vaihdevuosiin saakka.
Useita oireita lisää etenkin tupakointi. Myös suoliston imeytymishäiriöt (esim. keliakia, crohn, CU) vaikeuttavat niitä.

Kannattaa huomioida, että kilpirauhasen toimintahäiriöiden (etenkin vajaatoiminnan) oireet muistuttavat hyvin paljon menopaussioireita. Jos on pieninkään epäilys, tarkistutathan kilpirauhasarvosi?

Vaihdevuodet vähentävät pääasiallisen naissukupuolihormonimme estrogeenin tuotantoa. Se myös lopettaa keltarauhashormonituotannon, ja munasolujen tuotanto loppuu.
Hormonikorvaushoito on yleistä, ja kannattaa ehdottomasti oireiden haitatessa elämää merkittävästi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että yli viisi vuotta jatkunut estrogeenikorvaushoito altistaa jonkin verran rintasyövälle.
Hormoneja voidaan antaa joko suun, tai limakalvojen kautta. Limakalvojen kautta imeytyvyyttä pidetään parempana. Myöskään maksa ei kuormitu samalla tavalla kuin suun kautta otettavissa lääkkeissä, koska limakalvolta ne menevät suoraan verenkiertoon.
Monesti korvaushoitona annetaan pelkästään estrogeeniä, jos kohtu on poistettu. Toisaalta esim USAssa on saatu erinomaisia hoitotuloksia lunnollisella keltarauhashormonilla hoidettaessa estrogeenin ohella myös kohdunpoiston jälkeen. Sen on k.o. hoidoissa osoitettu myös auttavan luukudoksen kasvuun pelkkää estrogeenihoitoa paremmin vaihdevuosien jälkeen (15% vs 3%, Dr John Lee, Aiheesta on myös muuta tieteellistä tutkimusta, esim. täällä).

Täysin vailla negatiivisia sivuvaikutuksia oleva, erittäin tehokas lääke on liikunta. Naistentautien ja synnytysten EL Ritva Hurskainen Hyvinkään sairaalasta toteaa, että gynekologien pitäisi kirjoittaa naisille liikuntareseptejä.
Se auttaa tutkitusti masennukseen, veren rasvapitoisuuteen, rasvan kertymiseen, lihasten kimmoisuuden säilyttämiseen, parantaa verenkiertoa ja sitä myötä myös mm. ihon kuntoa… Sillä on tutkitusti erinomainen vaste sekä oireiden määrään, että laatuun. Liikunnassa on tärkeää muistaa kestävyysliikunnan (jumpat, kävely, uinti/vesijuoksu, hiihto…) lisäksi myös lihaskuntoharjoittelu (= Sali- tai kehonpainoharjoittelu): Se antaa lihakselle kauniin muodon, vähentää rasvakudosta (lihas kuluttaa enemmän energiaa kuin rasvakudos). Jos saliharjoittelu tuntuu tappavan tylsältä, lähde treenaamaan kaverisi kanssa, etsi harjoitteluryhmä tai palkkaa itsellesi muutamaksi ensimmäiseksi kerraksi omavalmentaja eli PT. Näin opit liikkeet kerralla oikein, ja saat harjoitteluusi hauskuutta ja tavoitteellisuutta. Liikunnassa kannattaa muistaa myös palautuminen. Vaihdevuosissa stressinsietokyky heikkenee. Muista siis myös olla itsellesi lempeä: Jooga, venyttelytunnit tai vaikka rauhallinen kävely metsässä tekee hyvää.

Erinomaisia lisäapuja löytyy myös siitä, mitä ja miten syöt.
Ehkä tärkein sääntö: Syö mahdollisimman luonnollista, prosessoimatonta ruokaa. Useat lisäaineet käyttäytyvät hormonihäiritsijöinä (ja sama pätee myös kosmetiikkaan!). Esim. keinomakeutusaineiden on todettu käyttäytyvän hormoneja matkivasti. Kun elimistösi hormonitasapaino on muutenkin iloisessa sekamelskassa, nämä lisätyt kierrokset tulevat mahdollisimman huonoon aikaan.

Älä pelkää rasvaa – ainakaan sitä pehmeää, välttämätöntä rasvaa. Sukupuolihormonimme muodostuvat rasvoista, eli rasvaton ruoka sekoittaa pakkaa entisestään.
Vaihdevuodet muuttavat naissukuhormonirakennetta niin, että vallitsevaksi (tai lopulta itse asiassa ainoaksi) itse tuottamaksemme naishormoniksi jää estroni – joka syntyy rasvakudoksessa.
Käytä luonnollisia, mahdollisimman vähän käsiteltyjä rasvoja, painotus kylmäpuristetuissa öljyissä. Älä pyri tikunlaihaksi. Jos sinulla ei ole rasvakudosta, ei synny estroniakaan.

Muista proteiini jokaisella aterialla. Proteiini auttaa sinua pitämään kiinni lihaksistasi, ja parantaa vastustuskykyäsi. Suosi kalaa, kanaa, hapanmaitotuotteita, kananmunia ja kasvikunnan proteiineja (pavut, linssit, herneet kärjessä).

Hiilihydraattien osalta kiinnitä ennen kaikkea huomiota laatuun. Nopeat hiilihydraatit (sokerit, valkojauhotuotteet) lisäävät turhien kalorien määrää JA kroonista hiljaista tulehdusta. Vanhetessa tälle on oma nimikin, Inflammaging. Tulehdus alentaa vastustuskykyäsi, sekoittaa kortisoliaineenvaihduntaasi, altistaa metaboliselle oireyhtymälle ja mm. muistitoimintojen heikkenemiselle (vaikuttaessaan kortisolin kautta aivojemme muistikeskukseen, hippokampukseen).

Kasviestrogeenejä saat palkokasveista, pellavansiemenistä, täysjyväviljasta ja marjoista. Soija, tunnettu kasviestrogeenilähde on ollut viime aikoina kiivaan keskustelun alaisena: Sen tiedetään alentavan rintasyöpäriskiä, mutta samalla on todettu sen todennäköisesti altistavan joillekin muille syöville ja mm. kilpirauhasen vajaatoiminnalle (Jos syöt paljon soijaa, muista lisäravinteista kipirauhasen vuoksi jodi ja seleeni). Siedetympiä muotoja on yleensä käytetty soija (tofu, natto, tempeh, miso).
Tämän hetkisen tutkimuksen valossa pitäisin itse soijan syönnin muutamassa kerrassa / vko.
E-vitamiinin on joissain tutkimuksissa todettu auttavan mm. kuumiin aaltoihin (ja mahd. toimivan jopa rintasyöpää ehkäisevästi). Kuumiin aaltoihin pitäisi tehota myös humalan ja salvian, joita onkin monessa vaihdevuosiin tarkoitetussa luontaistuotteessa.
Gelee royalen eli mehiläiskuningatarhyytelön on todettu lisäävän suorituskykyä.
Pellavan kasvislignaaneilla on hormonitoimintaa tasapainottava vaikutus. Pellavaa syötäessä kannattaa muistaa, että siinä on luontaisesti syaania ja se imee maasta kadmiumia, jonka johdosta sen käyttöä tulisi rajoittaa kahteen ruokalusikalliseen päivässä.
N.k. superfoodseista maca-jauheen on todettu tasapainottavan hormonitoimintaa (tästä on ihan omakohtaisiakin positiivisia kokemuksia kuukautisoireiden hillitsijänä). Macaa käytettäessä kannattaa kuitenkin muistaa pitää paussi esim. 2pv/ vko tai vko/kk, jotta keho ei totu siihen ja sen vaikutus häviä.

Ruokailussa monipuolisuus ja luonnollisuus ovat parhaat ohjenuorat. Erittäin hyvä ohje on noudattaa Harward School of Public Healthin ruokapyramidia.

Lonkan tekonivelleikkaus – ohi on, eli tästä se alkaa.

WP_20160720_008Lonkan tekonivelleikkaus, n-y-t.
Tiistaiaamuna 19.7. marssin vielä kahdella jalalla sisään Peijaksen sairaalan ovista.
Osastolla meitä oli neljän hengen huoneessa kolme. Rupattelimme hermostuneesti leikkaussalivaatteita vaihtaessamme. Kaikkia jännitti.

Pääsisin saliin toisena, klo 10-11. Tämä tarkoittaisi sitä, että edellisestä ateriasta tai tilkasta vettä olisi viitisentoista tuntia. Henkilökohtaisesti suurin jännityskerroin taisikin olla tässä. Kokonaisjännitys kasvoi kuitenkin siinä määrin, että nälkä rupesi muistuttamaan itsestään vasta puoli yhdentoista aikoihin. Samassa hoitaja käveli sisään esilääkityksen kanssa, ja se unohtui saman tien. Se olisi menoa nyt.

Sänky kulki osaston käytävän kellon alta klo 11.38. Heräämössä oltiin klo 13.30, eli leikkaus kesti vajaat kaksi tuntia.
Pitkä nestettömyys oli kuivattanut suoneni siihen kuntoon, että kanyylin laittaminen käden selkään ei kerta kaikkiaan onnistunut. Se olikin sitten leikkauksen kivuliain ja epämiellyttävin kohta. Anestesiahoitaja kysyi, haluanko musiikkia vai lääkettä joka torkuttaa mukavasti. Valitsin musiikin. Kuulokkeet painoivat, ja kun Kirkan ”Surun pyyhit silmistäni” alkoi soimaan ja ymmärsin, että tarjolla on vain kaksi suomalaista iskelmää sekalaisena kombinaationa sisältävää cd:tä, valitsin torkkulääkkeen. Sen ja tehokkaan epiduraalipuudutuksen jäljiltä hymyilin onnellisena laventelilullassani, kun lonkkamaljan hakkaaminen halkoi tärykalvoja ja liikutti koko yläruumistani. Kuului poraamista ja ruuvivääntimen surinaa. Ei paljon painanut. Oma osansa oli henkilökunnalla, joka alusta asti onnistui luomaan turvallisen olotilan.
Kun leikkausverho otettiin pois, oli näky kuin tautepidemiasta kertovasta katastrofielokuvasta; Kirurgin avaruuspukumainen maski ja laitteiston kattokiinnitykset olivat verisroiskeiden peitossa: Olivat unohtaneet kuulemma laittaa imurin päälle, kun lonkkamaljaa ryhdyttiin veistämään.

Edelleen mukavasti puudutettuna minut siirrettiin heräämöön, jossa oli tarkoitus olla niin kauan kuin puudutus laskisi ja jaloissani alkoi olla tuntoa ja liikettä. Ihmettelin hetken mukavaa, lämmintä pötkylää jonka henkilökunta oli asettanut peiton alle, ennen kuin tajusin sen olevan reiteni. Tahto liikkelle oli kova. Ensin ei tapahtunut hurjasta keskittymisestä huolimatta mitään. Sitten alkoi palata tunto, ja ”terve” jalka liikkua. Aivan holtittomasti, tosin. Kun kuvittelin hieman koukistavani polvea näytti peiton alla olevan käynnissä ripaskaharjoitukset.

Osastolla tuli viimein ruokaa, ja söimme koko popula hyvällä ruokahalulla. Pääosa päivästä sujui torkkuessa. Olo oli verraten hyvä, ja mieli virkeä. Kunnes ensimmäistä kertaa piti kokeilla sängystä nousemista ja Eva-nimisellä steroideja syöneeltä rollaattorilta näyttävällä laitteella kävelyä. Kun koko pakaranseutu on muutama tunti aikaisemmin murjottu auki ja kursittu pääosin kokoon, ei sellaista lääkemäärää olekaan ettei liike ja lihasten käyttäminen (kuinka tuetusti tahansa) sattuisi ylimaallisen paljon. Hämmentävää kuitenkin oli, että leikatulle lonkalle astuminen EI sattunut. Ei yhtään. Titaaninen, uusi reisiluun pää ja muovipinnoitettu titaaninen lonkkamalja oli kiinnitetty paikalleen muutamalla ruuvilla. Ne kestivät hyvin askelluksen. (Päätin saman tien, että jos lonkka joskus jonkun lentokentän turvatarkastuksessa hälyttää kajautan täysin keuhkoin ”I am titaaaaniiiiiuuummm”.)

Yöllä kivut palasivat selällä maatessa exponentiaalisina. Olin saanut viimeiseksi pitkäaikaisen, opiaattipohjaisen kipulääkkeen ja odottelin sen kohta rupeavan vaikuttamaan. Ihan kohta. Kyllä se varmaan. Ei hitto, nyt pitää lähteä vessaan. Kun yöhoitaja tajusi tuskani asteen sain melkoisen ripityksen siitä, että kipujen kanssa ei tässä vaivassa odoteta. Yhtään. Ja tottahan se on. Kun olisin kipristellyt kivun aiheuttamassa kokovartalokipsissa aamuun asti, olisi seuraava päivä ollut myös horroria.
Nyt sain lääkekoktailin, jonka avulla nukuin ruususen unta aamuun asti. Sen jälkeen lepokipua ei ole edes esiintynyt.

Kotiin pääsin jo kaksi päivää leikkauksen jälkeen. Hoito Peijaksessa oli niin välittävää, hyvää ja tehokasta, että hieman hirvitti se, miten kotona tulen toimeen.
Matka sujui invataksissa pyörätuolissa istuen. Kuski selvästi tiesi mitä teki väistäessään joka ainoan kuopan matkan varrella. Kiitin ihan ääneen.

Nyt alkaa vähintään yhtä tärkeä vaihe, kuntoutus. Kaikessa pitää varoa, ettei lonkka taivu yli 90asteen kulmaan, sillä silloin on vaara että tekonivel poksahtaa pois paikaltaan. Sisä- ja ulkokiertoa ei saa tehdä. Tämä varoaika jatkuu minimissään kuusi viikkoa. Tässä on aikamoinen itsensä hillitsemisen paikka: Kävely sujuu mallikkaasti. Paino toki on vielä hieman enemmän terveellä puolella, mutta siihenkin keskityn koko ajan enemmän ja enemmän.
Kun olo on näin hyvä on välillä hankala muistaa, että ne lihakset todella irrotettiin vasta muutama päivä sitten ja tarvitsevat todellakin runsaasti lepoa (maltillisen treenauksen lisäksi) kiinnittyäkseen ja parantuakseen.
Kuvittelen olevani ihan täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Silti puoli tuntia Kelan sairauspäiväraha-anomuksen täyttämistä pistää naisen ihan hikeen. Ja kyse ei ollut erinomaisen helpon ja loogisen lomakkeen ongelmista, vaan ihan pelkästä väsymisestä. Yhden tähden sudokut jäävät kesken. Pienikin kiertoliike lonkkaan saa huutamaan ja lujaa (anteeksi naapurit).  Tämä blogi on kirjoitettu ehkä viidessä osassa.

Kahden viikon päähän on varattu hakasten poisto paikalliseen terveyskeskseen. Arpi kutisee jo mukavasti parantuessaan. Vaikka kotona varmasti apuvälineiden kanssa pärjäisikin yksin ystävien ja naapurien avustuksella, on ihan superhienoa, kun kotona on joku. Henkisen turvan lisäksi haava on sen verran hassussa paikassa, että haavanhoitoon tarvitsee apua. Myös esim. jalkojen pesu on aika mahdotonta näin aluksi. Ja lisäksi tässä tapauksessa lienee ihan OK, että joku aina välillä muistaa muistuttaa siitä levostakin…

Lonkan tekonivelleikkaus – Se ois menoa nyt

Lonkan tekonivelleikkaus. Siinä on penteleen ikävä saundi. Huomisaamuna klo 7.00 pitäisi olla Peijaksen sairaalassa. Osastolla K2, 4.krs.
Torstaista asti on nenän limakalvoille sipaistu kaksi kertaa päivässä antibakteerista voidetta. Pöpöt imeytyvät erittäin tehokkaasti limakalvoilta verenkiertoon, ja sitä kautta hakeutuvat leikkausalueelle. Lääkärin mukaan voiteen käytöllä on saatu tulehdusten määrä hyvin laskuun.
Perjantaiaamuna oli vielä viimeinen verikoe. Tämä oli n.k. X-koe, jolla selvitettiin vereni laatu, jotta sitä olisi tarvittaessa leikkauksessa saatavilla. Verisuoni kitsastelee näytepulloja täytettäessä. ”Tästä on taidettu muutama koe ottaa viimeaikoina”, tuumaa labrahoitaja ja pistää viereen toisen reiän.

Viimeiset viikot ovat menneet valmistautuessa.
Uskon vahvasti ravinnon vaikutukseen ihmisen terveyden ylläpitämisessä ja hoidossa. Siksi aamiaissmoothieen on paloiteltu tuoretta kurkumaa, inkivääriä ja lisätty hunajaa. Kaikilla tulehdusta estäviä ominaisuuksia. Lisäravinteet ja vitamiinit olen joutunut jättämään pois jo jonkin aikaa sitten. Sairaala ei halua ottaa riskejä niiden reagoinnissa lääkkeisiin, ja esim. omega kolmosilla (eli ”kalaöljyillä”) on vahvasti verta ohentava vaikutus. Jotta verenvuoto leikkauksessa saadaan pidettyä maltillisena, ne tulee jättää pois hyvissä ajoin ennen toimenpidettä. (Omalta osaltani olen koittanut muistaa tämän myös kuukautisten yhteydessä, sillä verenvuodon määrä tyrehtyy merkittävästi jos ne jättää pois mensuja edeltävällä viikolla.)

On valmistauduttu leikkauksen jälkeiseen elämään.
Tori.fi’stä on hankittu 20€lla erinomaisen hyväkuntoinen kuntopyörä, jolla aion lähteä hakemaan liikerataa ja lihasvoimaa heti kun se sallitaan. Jahka saan siirtyä ulkopyöräilyyn, laitetaan kuntofillari uudelleen kiertoon.

Lonkan tekonivelleikkaus: Kuntoutustyökalu parhaasta päästä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Gluteenitonta näkkäriä on valmistunut pari pellillistä. Kaupasta on hamstrattu lihasten kuntoutumisessa ja vastustuskyvyn ylläpidossa tarvittavaa proteiinia mm. kananmunien ja heraproteiinijauheen muodossa. Kämppä on siivottu lattiasta kattoon .
Tänään käytiin vielä hieroja-osteopaatilla hellittämässä lannerangan kireyksiä. Sai tehdä kyllä koko rahan edestä töitä. Onpahan sitten leikkauksen jälkeen letkeämmät lähtökohdat. Jospa se estäisi hieman lonkan virheasentoon hakeutumista. Me kun olemme aika hakoja oppimaan vääriä asentoja, ja niistä eroon pääsy onkin sitten työn ja tuskan takana.

Viikonloppu sujui fillarilenkeillä luonnosta nauttien. Tai no, lähes.
Lonkka tuntuu ikävästi jo pyöräillessäkin. Ikään kuin se tietäisi, että helpotus on lähellä, ja lataisi kaiken ajateltavissa olevan kivun viimeisiin päiviin. Olen tajuttoman kiitollinen siitä, että leikkaus on juuri nyt. Sinnittely on ok, mutta tosiasioiden kiistäminen sulaa tyhmyyttä. Koitin perjantain rankkasateessa ottaa muutaman juoksuaskeleen, ja huusin ääneen kivusta sen ensimmäisen jälkeen. Tuntuu varmasti ihan oudolta, kun kipu poistuu. Sitä odotellessa.

Aikaa jäi silti viime tingan panikoinnillekin. Tiedän, että Peijas on Suomen parhaita osaajia keinonivelleikkauksissa, ja pohjoismaiden toiseksi suurin tekonivelleikkaaja. Minut leikkaa erinomainen lääkäri. Silti itse leikkaus pelottaa. Mitä, jos minä olenkin siinä pienessä epäonnistujaprosentissa? Kun pohjalla on vanha leikkaus, se lisää komplikaatioiden määrää. Toisaalta ymmärrän, että tällä kipuasteella vaihtoehtoja ei juuri ole.
Ehkä kaikkein eniten huolettaa kuitenkin tämä: Aamulla leikkaukseen pitää lähteä syömättä ja juomatta. Mut tuntevat tietävät, että ajatus päivästä ilman kunnon aamiaista on kuolleena syntynyt. Toivottavasti lääkitys tappaa myös ruokahalun, koska muuten leikkauspöydällä on lujaa kuriseva, vihainen ampiainen.

Lonkan nivelrikko – kielletään tosiasioita

Ihminen on haka kieltämään tosiasioita. Vähän niin kuin se kansansadun jänis, joka pisti päänsä pensaaseen ja luuli olevansa piilossa. Jos oikein kovasti kiellän ongelman olemassaolon, se menee pois. Psykologeilla on tälle nimikin: Kognitiivinen dissonassi. Se syntyy, kun ihmisen tiedot ja asenteet ovat ristiriidassa.

Esimerkiksi (ihan noin niin kuin hatusta repäistynä esimerkkinä), kun paljon liikkuva koulutettu hieroja huomaa lonkkansa jäykistyvän. Ihan samat oireet siinä on kuin lonkan nivelrikko -asiakkailla, joita tämä hieroja hoitaa ja lähettää jatkotutkimuksiin fysioterapeutille. Ja mennessään itse samalle fysioterapeutille sanoo pontevasti: ”Siellä on vaan jänteet vähän tiukalla. Kyllä se siitä tokenee, kun löydetään vaan oikeat harjoitteet.”
Ja fysioterapeutin avustuksella saatiin taas ostettua lisäaikaa – Lopulta enää vain muutamia viikkoja. Kun lonkkanivelessä ei ole rustoa enää laisinkaan ja lihakset jo lähtökohtaisesti hyvässä kunnossa, saadaan täsmäharjoittelulla vain hieman helpotusta. Toukokuussa oli pakko katsoa viimein totuutta silmiin, ja ilman ruusunpunaisia laseja myös röntgenkuvaa: Mitkään harjoitteet eivät tuo sitä rustoa takaisin.
Sori.
Lonkkaani tehtii luustoleikkaus (Gantzin osteotomia, jolla korjattiin lonkan nivelmaljan asentoa) parisenkymmentä vuotta sitten. Jo silloin sanottiin, että jossain vaiheessa edessä on todennäköisesti lonkan nivelrikko, mutta… Sen ajatuksen olin lukinnut syvälle takaraivoon otsikolla ”Sitten seitsemänkymppisenä”.  Hyvä fyysinen kuntoni oli ostanut minulle noin viisi vuotta lisäaikaa muihin vastaavan leikkauksen läpikäyneisiin verrattuna. Vielä ennakkotarkistuksessa fysioterapeutti totesi kävelyäni katsellessaan, ettei uskoisi sen perusteella miten huonossa kunnossa nivel on. Ja minä en kyennyt huomaamaan muuta kuin lonkan kierron aiheuttaman linkutuksen.
Kipuihini olin kasvanut. Ensimmäiset huolestuttavat oireet tulivat vasta kevättalvella, ja sen jälkeen ollaankin menty melkoista liukua alaspäin. Tällä hetkellä herään aamuöisin neljältä pakottavaan hermokipuun polven ulkosyrjällä. Sama kipu vie jalan alta sen rasituttua. Muutaman sadan metrin kävely kipeyttää nivelrikkoisen lonkkani lisäksi toisen puolen pakaran lihakset, jotka laulavat ylikuormitettuina hoosiannaa. (Ja vielä marraskuussa tein päivän etappeja vuorivaelluksella Nepalissa.) En ole enää (rehellisesti varmasti vuosiin) kyykistynyt molemmilla jaloilla, vaan aina terve puoli edellä. Reisieni ympärysmitassa on kolmen sentin ero, ja oikea pakarani on uutterasta treenistä huolimatta kadottanut puolet muhkeudestaan. Jalan ulko- ja sisäkierrot ovat liki olemattomat, ja lonkan flexio oli viimeksi mitattuna n.70astetta – Arvatkaapa millainen show on sukkien jalkaan laitto? Siinäpä sitä reality checkiä riittämiin.

Myötätuntoinen terveyskeskuslääkäri kirjoitti lähetteeseen sen verran painokkaita äänensävyjä, että kutsu leikkaukseen lähettävälle ortopedille tuli 2,5viikossa. Vielä odotellessani vuoroani Peijaksen sairaalassa 11.6. mietin, joskohan pääsisin leikkaukseen ollenkaan. Olen kuitenkin vielä melko hyväkuntoinen. Ortopedi katsoi kuvaani kerran, koitti käännellä betonivalettua reisiluun päätäni ja totesi: ”No eihän tää juuri liiku. Pääsisitkö jo heinäkuun alussa?” Ottiatuota. Siis kolmen viikon päästä? Olin varautunut siihen puolen vuoden hoitotakuuseen… Noh, plussana on, että kun aikaa ei juuri ole, ei ehdi niin hurjasti panikoida: Järjestä sijainen, siirrä asiakkaat, hoida käytännön asiat, kipitä kokeissa ja tarkastuksissa… Lopullinen leikkausaika siirtyi tuosta vielä kaksi viikkoa eteenpäin, ja on nyt 19.7.

Sitä ennen on käytävä verikokeissa, sydänfilmissä ja vielä kerran röntgenissä, jossa kuvauskulmat ovat tällä kertaa varsin eksoottisia: Nyt kuvataan leikkaussuunnitelmaa varten. Viimeiset verikokeet otetaan viitisen päivää ennen leikkausta. Näin halutaan varmistua, että kropassa ei piile tulehduksia. Haavoja ei saa tulla, eli mökillä on halonhakkuukielto, ja ruokaa laitetaan hitaasti ja pieteetillä aina kun veitsiä on näköpiirissä.
Leikkaava lääkäri tarkistaa arpien sijainnin. Niiden päältä ei leikata. Sairaanhoitaja antaa reseptit ja ohjeet sairaalaan tuloon. Fysioterapeutti kertoo kuntoutuksesta, muistuttaa painokkaasti myös levon tarpeesta (taisin kysellä vähän liikaa siitä, mitä ja missä vaiheessa saa treenata) ja antaa listan haettavista apuvälineistä kyynärsauvoista suihkutuolin kautta sukanvetimeen. Tuon vihreän härpäkkeen suhteen myönnän olleeni todella skeptinen, mutta suureksi hämmästyksekseni se toimi erinomaisesti.
sukanvedin

Tulen kirjoittelemaan blogiin jatkossakin ”edistymisestäni”: Leikkauksesta, ja siitä kuntoutumisesta. Jospa näistä turinoinneista olisi jollekulle ainakin se ilo, että selviäisi vähemmillä mokilla kuin allekirjoittanut. Niin kuin esimerkiksi sillä, että ammattilaisten mielipiteisiin kannattaa uskoa. Ehkäpä olisin hakeutunut sinne röntgeniin hieman aikaisemmin, jos en olisi ollut tällainen jästipää.

Lonkan nivelrikko – Fysioterapia ansaitsee ylistyslaulun

Nivelrikko. Ensimmäiset treffit fysioterapeutin kanssa perjantaiaamuna.
Seuraavana maanantaina herään siihen, etten ole herännyt kertaakaan yön aikana vaihtamaan asentoa kivun takia.
Makustelen kivuttomuutta hetken nautiskellen. Ihmeiden aika ei todellakaan ole ohi.

Yksin en tähän olisi tullut.
Ilman fysioterapeutin apua tilanne olisi kuin osoitteettomalla suoramainonnalla ihmiselle, jolla on ”ei mainoksia” -tarra postiluukussaan: Viestiä saa lähettää niin paljon kuin sielu sietää, mutta vain vahingossa jokin menee perille.

Kun kipu ja liikeradan vajaus on jatkunut vuosia, sillä on myös seuraamuksia: Lantion asento muuttuu. Opimme käyttämään kompensoivia lihaksia, kun oikeiden käyttö olisi vaivalloisempaa. Osa lihaksista laiskistuu, osan rooli ylikorostuu.

Ammattilainen osaa katsoa ja testata pienimpienkin lihasten toimivuuden, ja määritellä täsmäharjoitteet. Pienten lihasryhmien uudelleen herättely pikkiriikkisiltä vaikuttavilla liikkeillä (ainakin KUNNON RAUTAA nostamaan tottuneelle…) aiheuttaa hikikarpaloita ja ärräpäitä. Ja kun liikkeet menevät kohdistetusti oikeaan osoitteeseen, vaikutukset voivat olla melkoisia.

Tärkeintä on keskittyä lonkkaa tukeviin lihaksiin:
Syvät pakaralihakset (ulkokiertäjät ja loitontajat), jotka usein muutenkin jäävät hieman laiskanpulskeiksi aiheuttaen mm. juoksijoille ongelmia lantionhallinnassa, ja myöhemmin polvikipua. Myös isot pakaralihakset, jos ne ovat heikot.
Reiden lähentäjät.
Etu- ja takareiden lihakset.
Lonkankoukistajat.
Uusi treeni tuo mukanaan myös kiristystä, joten venyttely ja liikeratoja ylläpitävät liikkeet ovat myös tärkeitä.
Oman settini pituus on noin 15-20min venyttelyjen määrästä riippuen. Ei siis todellakaan kaada illan aikataluja päivittäin(-kään) suoritettuna. Sillä säännöllisyys, se on kohdistuksen lisäksi se toinen iso asia.

Hyviä liikeohjeita löytyy varmasti netistä, mutta en lähtisi luottamaan omaan kykyyni (edes koulutettuna hierojana ja personal trainerinä) tehdä niitä oikein ilman ammattitaitoista fysioterapeuttia. Hyvin olen opetellut virheasennot ja lakannut kuuntelemasta niitä, ja siten hukannut aikaa ja energiaa siihen suoramainontaan tähän asti.

Yhdeksän päivää ensimmäisen fysioterapeuttitapaamisen jälkeen uskaltauduin ystävättäreni kanssa ”hiiviskelemään” 4km:n suunnistusradan. Hitaasti edeten lonkka ilmoitteli itsestään vasta reissun lopulla.
Seuraavana päivänä otin askelen kohti haaveilemaani neljän päivän kesävaellusta: 10kg rinkkaan, sauvat käteen ja kohti Paloheinän metsiä ja mäkiä. Rinkan selkään heittämisellä oli varmasti myös psykologista vaikutusta, mutta kun painopiste siirtyi painon ja sauvojen myötä taaksepäin, se myös helpotti yllättäen nivelkipua. Silti tästä näyttää tulevan ihan uusi laji, joka vaatii melkoista keskittymistä – tai penaltyä pukkaa välittömästi.
Jalan linjauksen tulee olla just eikä melkein. Liian pitkiä askelia ei saa ottaa. Syvien vatsalihasten tukea ei saa päästää (ainakaan, kun paino siirtyy nivelrikkoisen lonkan päälle). Askelluksen tulee olla enemmän pehmeää hiiviskelyä, sillä tärähdykset aiheuttavat välittömän kiljahduksen.
Vauhdin hurmaa tuo mahdollinen minivaellus ei tule olemaan, mutta onpahan aikaa ihailla maisemia!

Lonkan nivelrikko – Valoa tunnelin päässä

lonkka
Ensimmäinen vilkaisu röntgenkuvaan. Tuo on kyllä pahin näkemäni nivelrikkoinen lonkkanivel. Ikävä kyllä, se sattuu olemaan omani. Pääsee ärräpää, epäkohteliaasti mutta hallitsemattomasti ihan siinä huippufysioterapeutin korvan juuressa. Nivelrako on käytännössä kiinni.
Naksunta, jonka olin onnistuneesti selittänyt itselleni johtuvan jänteen napsahtelusta luiseen rakenteeseen, tulikin kahden (nyt jo kovin epätasaisen) luupinnan kopsahdellessa toisiinsa. Ei merkkiäkään luiden pintaa pehmentävästä rustokudoksesta jäljellä.

Vaihdoin asentoa ja taas paukahti. Hävetti, ilman syytä.

Ammattilainen otti asian rauhallisesti: ”Eihän toi kovin hyvältä näytä”. Tarttui silti heti härkää sarvista.
Testattiin lonkkaa tukevat lihakset. Puhtia löytyi, mutta ei riittävästi. Puolierot olivat melkoiset.
Olin salilla pakaran ulkokiertäjiä treenatessani ihmetellyt, kun oikea tuntui jopa vasenta vahvemmalta. Jotain mätäähän siinä on pakko olla. Oli kyllä. Hetken touhuani katseltuaan fyssari totesi minun tekevän yli puolet liikkeestä etureiden lihaksilla. Oikeaa liikerataa etsiskellessä rupesi viiden sentin aukikierto tuntumaan hikikarpaloina otsalla.
Pakarannostossa selinmakuulta oikea jalkani hakeutui ulkokiertoon. Pari tarkasti tähdättyä mielikuvaa, ja oikea suunta (ja samalla liikkeen teho) rupesivat löytymään.
Perinteisesti konttausasennossa vastakkaista kättä ja jalkaa nostaessa oikea kylkeni laiskotteli. Huomasin kyllä asentovirheen, mutta sen mitta-asteikko oli huima. Kun fysioterapeutti käänsi kylkeni oikeaan asentoon, tunsin olevani aivan vinossa. Mutta näinhän se menee: Opimme kehomme virheasennot normaaleiksi häkellyttävällä vauhdilla. Kun sitten joku kääntää asennon oikeaksi, se tuntuu todella oudolta. Nyt vain toistoa toiston perään, jotta oikea asento jää lihasmuistiin.

Ensimmäinen ja suurin oppimani on tässä: Älä luule, että osaat. Ei, vaikka pitäisit suoritustasi täysin oikeana. Ei, vaikka olisit kehonhuollon ammattilainen. Ota ammattilainen katsomaan oman kehosi liikeradat, heikot kohdat ja käymään kanssasi treeniohjelma läpi. Jos olisin jatkanut omaa touhuiluani, olisivat tehot menneet alvariinsa väärään osoitteeseen, tukematta yhtään lonkkaani.

Kysyessäni kuinka paljon lisäaikaa leikkaukseen alan pitkäaikainen ammattilainen uskaltaisi luvata aktiivisella jumpalla, hän totesi että tällä lähtötilanteella hän ei lupaa. Mitään.

Mutta (tavallaan) positiivisella puolella nivel on jo siinä kunnossa, että sen kanssa saa käytännössä tehdä mitä vain lystää (ja minkä kivulta kykenee) ennen leikkausta: Tuosta pahemmaksi tilanne ei muutu. Onhan se lohtu sekin.

Isomman lohdun olen saanut sitten ystäviltäni, ja edellisen blogini jälkeen vieraammiltakin. Useita tarinoita ja vertaiskokemuksia hyvin menneistä lonkan keinonivelleikkauksista. Myös minua nuoremmille tehdyistä, jotka olivat parantaneet elämänlaatua merkittävästi. Ja vaikka aina olinkin pitänyt surujensa kanssa painiskeleville kavereilleni laittamiani tsemppausterveisiä kovin laimeina, kovasti ne mieltä lämmittävät.
Ehkä isoimman ilon toi kaveri, joka (vielä tietämättä tilanteestani) pyysi minua SUP-apuohjaajaksi.
Tekee hellyyttävän hyvää, kun minua tarvitaan. Urheilussa.

Lonkan nivelrikko, eli ei elämä (ehkä) tähän lopu

Ensin vain itkettää.
Suunnistuskausi alkaa ensi maanantaina. Minun osaltani kesieni rakkaimman lajin kausi loppui jo ennen alkamistaan. Joku kyselee paikallisessa kierrätysryhmässä kompassia, koska haluaa aloittaa rastien metsästyksen. En halua vielä luopua omastani.

Liikunta on minulle elämäntapa. Muutama vuosi sitten se oli myös osa jokapäiväistä leipääni tehdessäni töitä personal trainerina. Viikkooni sisältyy viidestä kuuteen treenikertaa: kahdesta kolmeen motivaatiolla ja määrätiedolla suoritettua kuntosalitreeniä, ja kahdesta kolmeen lenkkiä pyörällä, juosten tai suksilla. Talvista en voisi kuvitella selviäväni ilman telemarkia, tai kesistä ilman suunnistusta ja pitkää vaellusreissua.

Synnyin oikea lonkka vajaakatteisena. Niinpä vuonna -98 lonkkamalja sahattiin lantiokorista irti, ja käännettiin parempaan asentoon. Kun se viime vuoden lopulla alkoi kipuilla, luonnollinen reaktio oli toiminta: Lisätään kovaa, eriytettyä treeniä oikealle pakaralle ja jalalle. Lisätään liikettä lisääviä harjoitteita ja venyttelyä.
Kun kipu paheni, kuvittelin taas vain normaaliin tapaani haukanneeni liian ison palan; tunnistamatta rajojani ylittänyt ne reippaasti.

Siispä varasin ajan erinomaiseksi tietämälleni fysioterapeutille.
Kuukauden jonotusajan hyödynsin mm.käymällä röntgenissä. Ihan vaan, että olisi tuoretta kuvaa. Eihän tällä lihaskunnolla nivelrikko ole mahdollinen. Ei, vaikka 2000-luvun alussa siitä näkyi leikatussa lonkassa jo merkkejä.

Kävin kuvassa tiistaina. Lääkärin lausunto tulisi kolmessa, viimeistään viidessä päivässä, sanoi kuvia levykkeelle siirtävä hoitaja, ja päästi suustaan tahattoman ”Ohhoh!” –huudahduksen. Arvelin sen johtuvan kuvassa näkyvistä, leikkauksen yhteydessä lonkkaan jätetyistä raudoista, ja hymähdin.
Keskiviikkoiltana kuuntelin puhelinvastaajaviestit illan viimeisen asiakkaan jälkeen. Paikallisen terveyskeskuksen lääkärin ääni totesi ykskantaan: ”Artroosi (eli nivelrikko) on edennyt jo todella pitkälle. Varaathan ajan fysioterapiaan numerosta…”. Pelonsekaisena kirjaudun Kanta-järjestelmään lukeakseni röntgenlääkärin lausunnon: ”Oikeassa lonkassa voimakas artroosi, luu luuta vastaan –tilanne…”.
Kun kipuni sai pelätyn nimen, se sai ikään kuin myös luvan olla ja tulla kuulluksi. Se, mitä olin kaikin keinoin koittanut hiljentää, haluaa nyt muistuttaa itsestään työssä, levossa ja harrastuksissa.

Ethän sinä ole tekemässä kuolemaa, sanoi järkytyksestäni hämmästynyt tuttavani. Minut paremmin tuntevat tietävät urheilun merkityksen elämässäni. Pientä kuolemaa teen juuri nyt kyllä, kun joudun luopumaan useammasta harrastuksestani, sekä lieventämään niiden rasittavuutta. Sinne menevät hikiset intervallijuoksut (ja ilmeisesti juoksut ylipäätään), sekä suunnistus. Hiukan hymyilyttää: Voimakkaan kivunkin kanssa näemmä olisin halukas elämään, jos se sallisi kuitenkin juoksemisen.

Aion silti taistella tätä peikkoa vastaan kynsin ja hampain. Ja kirjoittaa siitä blogiin: Niin kauan fysioharjoitteista, kun niistä osoittautuu olevan minkäänlaista apua. Ja jatkossa, kun siihen mennään, leikkauksesta ja siitä kuntoutumisesta.
Toivottavasti voin olla edes hieman avuksi. Myös heille, joita kohtaan liki päivittäin työssäni. Ymmärrykseni lisääntyy kipujen myötä.

Ensimmäinen tavoitteeni on saada lonkka siihen kuntoon, että pääsen kesällä kiertämään piskuisen, neljän päivän (á n.8h) vaellusreissun alpeilla. Tällä hetkellä kykenen n.15min kävelyyn, ilman rinkkaa, eli tavoitetta piisaa.
Mutta niin piisaa myös sisua, -kele.