Yrityksille, urheiluseuroille ja yhdistyksille

 

TYÖKYKYHUOLTO

Sairauspoissaolot aiheuttavat työnantajalle 5-15 työpäivän menetyksen työntekijää kohden vuosittain. Sairauspoissaolon kustannukset työnantajalle ovat noin 1500 € / hlö ja kansantaloudelle on noin 3  miljardia euroa vuosittain (Lähde: Työterveyslaitos). Suurin osa poissaoloista johtuu tuki- ja liikuntaelinsairauksista ja mielenterveyden häiriöistä.

Jos yrityksessäsi on 20 työntekijää, tämä tarkoittaa 30.000€n menetystä vuositasolla.

Palkansaajilla tuki- ja liikuntaelinsairaudet aiheuttivat 2,1 päivää kelan korvaamia, siis yli 9 päivän sairauspoissaoloja.

Mietipä hetki.

Kuinka paljon lyhyempiä, tilastoimattomia selkä- tai hartiasäryn aiheuttamia sairauspoissaoloja työpaikallasi on?

Kuntohuollettu henkilökunta on tuottavaa. Tuottavuuden kasvu ei synny pelkästään sairauspoissaolojen vähenemisestä, vaan kasvaneesta energiatasosta, sitoutumisesta ja työmotivaatiosta.
Ja kun kiristyvässä kilpailu- ja taloustilanteessa parhaista resursseista halutaan pitää kiinni, työntekijöiden sitouttaminen ja motivointi maksaa itsensä takaisin yli sairauspoissaolovähennysten.

Koska yritysmaailma on ollut toimintaympäristönäni 16vuotta tiedän, kuinka vaativaa  ja kiireistä nykyajan työnteko voi olla. Aikataulut puskevat päälle, resurssit hyödynnetään loppuun asti ja alati kovenevassa kilpailuympäristössä laatu ja sitoutuminen tulee olla parempi kuin kilpailijoilla – joka päivä. Tätä yhtälöä ei ole helppo saavuttaa. Kokemukseni ”sisältä päin”, markkinoinnin huippupaikoilta on antanut minulle erinomaisen näkemyksen haasteen sisällöstä.

Kuntohuoltamo ei tarjoa vain kropan huoltoa, vaan myös ohjausta energisoivaan ja vastustuskykyä ylläpitävään ruokailuun. Se mitä ja milloin syömme antaa polttoainetta pitkiin ja haastaviin päiviin, lisää energiaa, keskittymiskykyä ja jaksamista. Oikea ruoka on myös polttoainetta aivoille – Nälkäisenä innovointi tai tarkkuutta vaativa työ ei ota sujuakseen.

Yhteistyökumppaneideni kanssa kykenen tarjoamaan ”seuraavan sukupolven” TYKY-päivän, jossa kunnon lisäksi huolehditaan ravinnosta ja mietitään sopiva tapa huoltaa kehoa.
Kun kunto ja ravitsemus ovat kohdallaan, on mahdollista  työskennellä parhaalla mahdollisella suoritustasolla.

Työskentelytapani pitää sisällään niin koko henkilökunnalle tai kohderyhmälle suunnattuja yhteistilaisuuksia, kuin yksilökohtaista ja yksilön erityistarpeisiin pohjautuvaa henkilökohtaista ohjausta. Se pitää sisällään faktatietoa ja motivointia, sekä selkeät perustelut saavutetulle hyödylle.

Huomioin sairaudet, mahdolliset paino-ongelmat ja liikuntarajoitteet ohjeita laatiessani. En unohda myöskään kehon huollon opettelua.
Tarkastan lähtötason, motivoin muutoksessa ja sen ylläpitämisessä ja teen sovitun aikataulun mukaisesti loppukatselmuksen.

Tulen mielelläni keskustelemaan kanssanne energisemmän huomisen luomisesta yrityksellenne!

KEHONHUOLTO – HIERONTAA YRITYKSILLE

Kuntohuoltamo tarjoaa hieronta- ja kehonhuoltopalveluita yrityksille ja urheiluseuroille myös paikan päällä suoritettuna. Kysy lisää!

 LUENNOT JA RÄÄTÄLÖITY RAVINTONEUVONTA

Ajatusten tuulettamiseksi ja uusien oivallusten kasvumaaksi tarjoan luentoja hyvinvoinnista ja ravitsemuksesta niin urheiluseuroille, yhdistyksille kuin yrityksillekin.

Aihe räätälöidään toiveittesi mukaisesti.

Esimerkkinä:

  • terveellisen ravitsemuksen perusteet
  • painonhallinnan perusteet
  • ravinnosta ja liikunnasta energiaa, iloa ja vastustuskykyä
  • ravinto ja kauneus – vitamiineilla virheetön iho?
  • ravinto ja vanheneminen – ikälisää ja vähemmän kremppoja
  • urheilu ja ravitsemus, oikealla ravitsemuksella tavoitteisiin: miten poistetaan sekunteja loppuajasta, tai luodaan voimakkaammat lihakset
  • Kehonhuolto osana liikkuvan ihmisen arkipäivää